Jokaisesta juoksemastani maratonista olen kirjoittanut muutaman rivin muistiin - millainen tapahtuma, sää, juoksun fiilikset yms. Jutut ovat varsin yksinkertaisia ja toistavat itseään, joten ne jääkööt minun henkilökohtaisiin arkistoihin. Hampurin maratonin tapahtumat valmistautumisiin ansaitsevat kuitenkin tehdä poikkeuksen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Maratonmatka lyötiin lukkoon vuodenvaihteessa ja kun oli tiedossa että Hampurissa on yksi maailman parhaimmista maratonreiteistä, tavoitteet asetettiin sen mukaisiksi. Tarkoitus oli viimeisen kerran hyökätä Berliinissä v. 2006 juostun ennätyksen (3:09:46) kimppuun.

 

Vuosi alkoi hyvin, pitkät lenkit ulkona ja vetotreenit Kuopio hallissa tuli tehtyä säännöllisesti. Tammikuun kilometrisaldo näytti kahta sataa, kunnes tammikuun 20. päivä iski kova kuumetauti. Kotirataultra jäi väliin ja vaikka helmikuussa jo pystyin treenaamaan, toipuminen kunnolla ennalleen alkoi vasta toisen kotirataultran jälkeen. Maaliskuussa meno alkoi kuitenkin jo maistua ja sain myös talvilomaviikolla (vk. 14) tehtyä suunnitellun määrämässäilyn (205 km). Ja jo Berliinin maratonin alla hyväksi havaitut tasa- ja kiihtyvävauhtiset juoksumattoharjoitukset tulivat myös tehtyä.

 

  1637046.jpg

 

 

 

Olin jo aikaisemmin päättänyt että nyt viimein kokeilen oikeaa hh-paastoa eli ns. vanhan liiton mallia. Alla viimeisen 10 vrk ohjelma (sovellettu = kevennetty Matti T:n aktiivivuosien ohjelmasta)

 

 

To 17.4. verryttely 3 km, 6*500 m vedot/ 500m palautukset, verryttely 1 km, 6*250 m vedot/ 250 m palautukset, verryttely 3 km

 

Pe 18.4. lepo

 

La 19.4. Tulikukon kirmaisu, 10,25 km, aika 0:41:50 => 4:04 min/ km. Maltillinen alku, joten oli helppo juoksu.

 

Su 20.4. Puijonsarven lenkki 11,5 km (hidas)

 

Ma 21.4. Aamulla hh-paasto alkaa…

Illalla töiden jälkeen kaksi kertaa Puijonsarven lenkki (yht. 23 km). 1.kierros 5:21min/ km, 2.kierros 4:50 min/ km. Tämä meni vielä suht OK.

 

Ti 22.4. Hh-paasto jatkuu…

Iltapäivällä verryttely 2 km, 3*500 m  vedot/ 500 m palautukset, verryttely 1 km, 3*250 m vedot/ 250 m palautukset, verryttely 2 km.

Oli jo tosi vaikeaa, polttoainetankit täysin tyhjät!

 

Klo 16 kakkukahvit ja hieronta. Tankkaus alkaa, jatkuu illalla…

 

Ke 23.4. Tankkaus jatkuu…muuten lepo

 

To 24.4. Tankkaus jatkuu

Illalla 2 km verryttely, 2 km aukaisujuoksu, 2 km verryttely

Aukaisu oli tarkoitus juosta 4 min/ km, mutta toista kilometriä en jaksanut kunnolla!

 

Pe 25.4. hillittyä tankkausta ja tavaroiden pakkausta

 

La 26.4. Matkustus Hampuriin.

Iltapäivällä expossa shoppailua ja siellä pasta party. Illalla vielä lasagnea parin oluen kera.

 

Su 27.4. klo 7:00 kunnon aamupala (myös kinkkua reilusti leivän päälle)

 

Klo 9:00 maratonin startti

 

Sää oli mainio, aurinkoista mutta ei liian kuuma. Lähtö tapahtui Irwininkin suomalaisille tunnetuksi tekemältä Reberbahn kadulta. Lähtökarsinasta D pääsin hyvin liikkeelle ja juoksurytmi löytyi nopeasti. Meno oli kuitenkin melko tukkoista (tästä Matti oli neuvonut olla huolestumatta). Janokin ehti tulemaan ennen kuin ensimmäinen huolto oli 5 km kohdalla. Olin vielä aivan kadun vasemmassa laidassa, joten jouduin koukkaamaan aivan liian jyrkästi juomaan. Onneksi en aiheuttanut kuitenkaan mitään vahinkoja. Ennätysvauhdista olin 15 sekuntia jäljessä ja päätin että seuraavalla vitosella en kelloa katso ollenkaan.

 

Kymmenen kilometrin jälkeen juoksu alkoi kulkea paremmin. Juomana lähes aina vettä, joskus myös sinistä gatoradea. Suunniteltua "yhden geelin taktiikkaa" ei tarvinnut toteuttaa koska olin unohtanut sen pistää trikoon taskuun.

 

Puolikas taittui ajassa 1:34:46, eli oli lähes minuutin hitaampi kuin Berliinin ennätysjuoksussa. Juoksu alkoi kuitenkin maistua aina vain paremmalta, joten ennätyshaaveita en vielä haudannut. 25 km kohdalla tavoitin Väänäsen Jarmon ja juoksu helpottui entisestään. Jarmon kanssa pisteltiinkin sitten kunnon ravia pitkään yhdessä. Noin viisi kilometriä ennen maalia Jarmon hahmo hävisi rinnalta ja loppumatkan juoksinkin sitten varsin tiuhaan kelloon katsoen. Neljänkympin kohdalla olin varma ennätyksen syntymisestä ja sain kehitettyä lopuun vähän kiriäkin. Maaliin saavuin ajassa 3:08:54 eli ennätys parani 52 sekuntia. Berliinistä poiketen nyt ei ensiapuhenkilöstöä tarvittu vaan olin erittäin hyvissä voimin. Ei voinut kuin ihmetellä miten helppoa juoksu oli ollut.

 

Jarmo tuli maaliin ajassa 3:10:22, hänelläkin hieno oma ennätys. Kuopiolaisten ennätysmurskajaiset kruunasi ystäväni Reijo "Retu" Honkasen maalintulo omalla ennätysajallaan 3:14:22. Treenikaverimme Markus Ryynänen oli ylittänyt maalilinjan jo aikaisemmin huippuajalla 2:51:22.

 

 

  1637021.jpg

 Kuopiolaiset ennätysmiehet

 

Alla välittömästi juoksun jälkeen käteen saatu "tiplomi". On helppo todeta että juoksuun pitää olla erittäin tyytyväinen. Kaikki vitoset ovat 38 sekunnin sisällä ja toinen puolikas 38 sekuntia ensimmäistä nopeampi. Tätä paperia maalialueella tavatessa olin lopullisesti vakuuttunut päätöksestä että nyt minulla ei ole maratoneilta enää mitään tavoiteltavaa.

 

  1637031.jpg

 

Hampurin maratonin tunnelma on loistava. Reittiä pidän vielä Berliiniäkin parempana ja kannustus ainakin Berliinin luokkaa. Ainut takaisku oli tapahtuman sponsoriksi hommattu alkoholittoman oluen valmistaja. No vitsi, vitsi. Kyllä siellä tavan oluttakin löytyi aivan riittävästi J

 

Ennätyksiä juhlistettiin illalla kymmenen hengen porukalla syömällä ja juomalla yhdessä Elben rantaravintoloista. Myös Reberbanin yöelämään tutustuttiin. Ei ole meno siellä samanlaista kuin 25 vuotta sitten. Silloin oli maalaispojalla ihmettelemistä. Ikä lienee tehnyt tehtävänsä kun nyt ei tuntunut missään J