Olipas reissu! Lauantaiaamuna lounaissuomeen annettu myrskyvaroitus piti paikkansa. Illalla klo 19 Suomi- Juoksun satasen startissa ei vielä satanut, mutta tuuli oli jo karmea. Vaatetuksen valitsin kuitenkin malliin kevyt: lyhyet trikoot, pitkähihainen paita, jonka päälle lyhyt, puutarhahanskat ja huivi. 

Alkukesän treenit ovat menneet hyvin, joten luottavaisena läksin kuitenkin liikkeelle. Tammisaarentien suoralla tuuli kävi lähes suoraan vastaan, joten meno oli melkoista puskemista. Ympyrälenkillä tuuli on jossain vaiheessa takanakin ja silloin oli tietenkin helpompaa. Lähes heti lähdön jälkeen alkoi satamaan, aluksi vain ajoittain, mutta lopulta satoi taukoamatta. Juoksuni kulki kuitenkin hyvin ja lämpö pysyi hyvin yllä. Maratonin väliaika oli 3:37:05 ja hivenen jopa ihmettelin juoksun keveyttä vaativassa kelissä. Mustikkakeitto omalta pöydältä sekä järjestäjiltä cola ja kahvi maistuivat hyvin. Seitsemässäkympissä satoi jo lähes kaatamalla, mutta varusteiden vaihtoon -hanskoja lukuunottamatta- minun ei kuitenkaan tarvinnut turvautua. Kisan kuuluttaja Hietsun hehkutuksen ansiosta sain viimeiselle vitosen kierrokselle kehitettyä oikein kunnon loppukirin. Ja hyvä niin, koska viimeisellä kilometrillä tavoitin naisten kärkijuoksijan eli en jäänyt naisten sarjan kakkoseksi. Loppuaikani 9:16:18 tiesi kymmenen minuutin ennätysparannusta ja oikeutti epävirallisen SM-kisan seitsemänteen sijaan.

Suihkun jälkeen sade oli tauonnut ja tuulikin jo tyyntynyt. Mutta yhtään ei harmita, sillä jälkeenpäin tuntuu oikein mukavalta että taistelu myrsky-yössä onnistui hyvin. Jalat ovat kunnossa ja vaikka joka paikka oli likomärkänä, niin yhtään rakkoa tai hiertymää ei tullut. Siitä huolimatta meille annettiin Salon Cumuluksesta toipumisyöksi invalidihuone. 

!Bueno!

Suomi- Juoksun 2010 tulokset