Torreviejan leiri lähestyy. Ajatukset alkavat pikkuhiljaa kääntymään Espanjaan päin. Tavaraa on lähdössä mukaan kohtalaisen paljon, toivottavasti kaikki tarpeellinen mahtuu mukaan. Perjantaina lento Helsingin kautta Alicanteen, josta on sitten noin 50 km matka Torreviejan kaupunkiin. Vuokra-asuntoni sijaitsee noin kaksi kilometriä kaupungin keskustasta. Kerrostalokaksio on sodankyläläisen Kari Bromanin omistama ja vuokrausta hoitaa Elsamar perheyhtiö. Kariin tutustui vuoden 2005 Budapestin maratonreissulla ja kun sain vinkin hänen hankkimastaan Espanjan asunnosta, varaukset hoidettiin kuntoon hyvissä ajoin jo keväällä.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tarkoitus on käyttää kolme viikkoa mahdollisimman tehokkaasti, tähtäimessä tammikuun viimeisen päivän E24 juoksu. Sää Torreviejassa on ainakin viime päivinä ollut treenaukseen ihanteellinen, päivälämpötilat ovat pyörineet 15 C paikkeilla.

 

Asunnossani ei ole laajakaistaa, joten päivitykset tänne tulevat viiveellä sen mukaan mitä yhteyksiä löytyy ja niitä yleensä joudan etsimään J