Suomessa taitaa olla kovat pakkaset, mutta kyllä täälläkin on parina viimeisenä päivänä pitkät trikoot olleet tarpeen. Eilen tuli vettä vaakaan ja vaikka tänään aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli tosi kylmä pohjoistuuli. Onneksi huomiseksi on luvassa lämpimämpää.

Neljä treenipäivää takana ja kaikki on mennyt hyvin. Tänään tutustuttiin Torren urheilukenttään. Kenttä oli viime näkemästä pessyt kasvonsa täysin. Uusi mondopinta oli hyvä juosta, vaikka Mikloksen vetovauhteihin minulla ei mitään jakoa ollutkaan. Kentälle mentiin juosten suorinta tietä, mutta paluumatkaan ehdotin "pientä" mutkaa Montesinosin kaupungin kautta eli kotiin tultiin iso suolajärvi kiertäen. Sen verran yllättävä reittimuutos aiheutti, että Montenisosissa oli energiavajetta täydennettävä. Pienen marketin niukista valikoimista löydettiin rusinapullia, cocista ja juotavaa jogurttia. Miklos maistoi jogurttia ensimmäisenä ja saman tien sylkäisi suuhunsa tulleen klöntin pientareelle. Silloin vasta tuli katsottua purkin kyljessä ollutta päiväystä- parasta ennen 03/2009. 

Vaikka urheilukentällä käynti lopulta venyi koko päivän mittaiseksi, kotiin päästiin hyvissä voimin. Tosin huoltajan- joka tänään juoksi urhoollisesti koko matkan -ilmeestä oli pääteltävissä, että huomenna hänellä on pyöräilyn vuoro.

Nuestra casa