Eilisellä jouluaaton lenkillä sää asetti ensimmäisen kerran hieman haastetta. Aurinko toki paistoi, mutta pohjoistuuli oli tosi kova. Kanavan varrella San Migueliin mennessä sai puskea tosissaan, että yleensä eteenpäin päästiin. Onneksi tuota elopainoa on sen verran, että tuuli ei vienyt miehiä mennessään. Reissu venähti neljän tunnin mittaiseksi, mutta lopulta kuitenkin suolajärven ympäri päästiin.

Kylmässä tuulessa paksupohjemieskin joutui taipumaan pitkiin trikoisiin.

Los Montenisosissa tempaistiin jouluaaton kunniaksi pirtelöt.

Leirin toinen neljännes sisälsi seitsemän treenipäivää. Kilometrejä kertyi yhteensä 224 km. Lenkkien pituudet olivat 20 km- 45 km välillä ja niihin sisältyi pari kovempaa harjoitusta. Kanavalla juostiin tasavauhtinen kymppi ja kentällä 3x2 km vetoharjoitus.

Tänään on vietetty leirin toista lepopäivää, mutta huomenna jo palataan entisiin hyväksi havaittuihin harrastuksiin. Nyt onkin sitten vuorossa kuuden päivän jakso mallia haka anttila. Ai mikä se sellainen on. Sehän selviää juoksufoorumin Spartathlon ketjusta.