Vaikka juoksuvuosi on vielä Crevin pyrähdystä vajaa, tässä hieman yhteenvetoa kuluneesta vuodesta.

Vuosi alkoi mollivoittoisasti, kun nilkkavamman takia jouduin perumaan osallistumiseni E24:lle. Pettymyspäissään tuli kuitenkin tehtyä lopullinen päätös Spartathlonista, johon valmistautumisen pääsinkin aloittamaan jo helmikuussa. Sen jälkeen kaikki sujuikin muutamaa lievää flunssaa lukuunottamatta hyvin. Varsinaista harjoitusohjelmaa minulla ei ollut, mutta nousujohteisesti asetetuista kilometrimääristä pystyin pitämään kesän helteistä huolimatta kiinni.

Hiekkaharjun kuuden tunnin juoksu huhtikuun lopulla oli ensimmäisenä ohjelmassa ja silloin ei vielä juoksu oikein kulkenut. Päätavoitteeseen oli kuitenkin vielä hyvin aikaa.

Suomi- Juoksu kesäkuussa oli ehkä karmeimmassa kelissä juoksemani kilpailu. Elävästi on jäänyt mieleen Perniön ohiajotiellä rekkojen vesisuihkun lätsähtäminen naamaan. Omaan ennätykseen olin erittäin tyytyväinen ja pakko oli jälkeenpäin spekuloida, olisiko normioloissa jopa yhdeksän tunnin alitus ollut mahdollinen.

Heinäkuussa juostu tuplamaraton oli mukava kokemus. Samoin Kuusaan maratonin tasaiseen vauhtiin olin tyytyväinen.

Spartathlon oli kauden huipentuma ja pitkän unelman täyttymys. Raportti Kreikan reissusta löytyy tuosta linkistä, joten en ala tapahtumia tässä kertaamaan. Spartathlonin suhteen oli monessa asiassa hyvää tuuriakin. Yksi asia oli ilmoittautumisanomukseni, jonka lähetin vasta toukokuun alkupäivinä. Saamastani isosta juoksunumerosta päätellen muutaman päivän viivyttely olisi todennäköisesti aiheuttanut sen, että Spartathlon olisi edelleen kokematta. Jos Spartathlon sapluuna säilyy tulevina vuosinakin ennallaan, kannattanee sinne aikovien lähettää paperit ajoissa ja maksaa maksut kiltisti eräpäivään mennessä.

Juoksukilometrejä tuli vuonna 2010 yhteensä 4811 km. Määrä on ennätyksellinen ja kilometrit voidaan jakaa kahteen osioon - kohti Spartathlonia sekä kohti E24:sta. Ensimmäiseen osioon tuli 3828 km (sisältää Spartathlonin) ja toiseen osioon 983 km. E24:een valmistautuminen alkoi käytännössä vasta marraskuun puolivälissä ja Itsenäisyysmaraton ei vielä oikein kulkenut. Suurimman osan toisen osion kilometreistä olenkin juossut viimeisen kolmen viikon aikana täällä Espanjassa.

Vuonna 1993 juoksemani ensimmäinen maraton oli elämys. Siinä vaiheessa en kuitenkaan voinut millään kuvitella, miten suurta osaa elämääni juoksu tulee näyttelemään tai miten suuren elämyksen juoksu antaa minulle 17 vuotta myöhemmin.

Kilometrit ja kisat olen itse juossut, mutta ilman tukea en olisi siihen pystynyt. Kiitän Helenaa, joka omien lenkkiensä kustannuksellakin huolsi minua ja myötäeli kohti yhteistä päämääräämme, Spartathlonia. Samoin kiitän kaikkia ystäviä, joilta olen saanut paljon kannustusta. Jopa omat lapseni ovat ylpeitä isästään. Ei niinkään juoksujen, vaan pohkeessa olevan tatuoinnin takia.

Hyvää Uutta Vuotta 2011 kaikille lukijoilleni!