Vuosi alkoi kovin odotuksin. Torren leiri oli mennyt hyvin ja kaiken piti olla kunnossa E24:lle. Nyt jos koskaan 200 km rikkoontuu. Tavoite taisi kuitenkin olla liian kova, sillä lopputuloksena oli kaikkein surkein vuorokauden juoksuni. Suihku kutsui jo kisan puolivälissä. Pettymys oli iso, mutta jo kotimatkalla päätettiin lähtemisestä Bornholmiin.

Maaliskuussa kierrettiin Mikloksen kanssa Hassen maraton Merihaassa. Juoksu meni seurustelun merkeissä ja täytti mukavasti viikonlopun pitkän lenkin kriteerit. Sen verran kriittiseksi olen nykyisin tullut, että tämän kaltaisia juoksuja, joissa kierroslaskenta ja ajanotto ovat juoksijan omissa käsissä, en kelpuuta omaan virallisten maratonieni listaan.

Huhtikuussa juoksin Varkaudessa pitkästä aikaa puolikkaan kisan. Loppuaikaan 1:35:18 olin tyytyväinen ja kunto tuntui olevan mukavasti nousussa. Vappuna tehtiin retki Pohjanmaalle ja Kyröjoen maraton kulki tasaisella vauhdilla 3:26:46. Flunssan oireet olivat kuitenkin jo alkaneet ja välittömästi tämän juoksun jälkeen tulin kunnolla kipeäksi. Sairastaessa meni kolme viikkoa ja K6h:n järjestelyt veivät miehestä viimeisenkin puhdin. Terwamaratonille Ouluun kuitenkin lähdettiin ja tarkoitus oli toimia Helenalle neljän tunnin jäniksenä. Homma ei kuitenkaan toiminut suunnitellusti ja jänis sai säädellä toisen puolikkaan vauhdin ihan oman mielensä mukaan.

Viikko ennen juhannusta oli sitten vuorossa vuoden päätavoite Bornholmin 24 h. Minkäänlaista valmistautumista kisaan ei ollut ja tankkauskin tuli tehtyä lähinnä tanskalaisilla ohrajuomilla. Liekö ollut rennon meiningin ansiota että vuorokausi päättyi mukavaan ennätystulokseen 190,692 km. Lopputunteihin olin erityisen tyytyväinen ja 200 km haave jäi vielä elämään.

Kaksi viikkoa Bornholmin jälkeen oltiin helteisellä Paavo Nurmi maratonilla. Olin taas lupautunut Helenan jänikseksi, mutta ennakkosuunnitelma kariutui jälleen jo ensimmäisellä kierroksella ja toisen kierroksen puristin omaan tahtiin. Jälkiviisaana tämä helteinen puristus tuli aivan liian pian vuorokauden juoksun jälkeen ja olinkin maalissa pitkään varsin huonovointinen.

Syyskuussa olin Kuopio maratonin puolikkaan viiden minuutin jäniksenä ja onneksi se sujui ongelmitta. Espoon rantamaratonilla oli tarkoitus juosta samaista viiden minuutin vauhtia, mutta kolmenkympin jälkeen iski täydellinen uupumus ja viimeinen kymppi oli tuskaa. Frankfurtissa uskoin hyvien olosuhteiden ja keskieurooppalaisen tunnelman siivittämänä pystyväni kelpo juoksuun, mutta toisin kävi. Loppuaika 3:32:02 oli pettymys ja uskottava oli että kunto ei ollut kummoinen. Kauden viimeinen kisa oli sitten perinteinen Itsenäisyysmaraton, jossa loppuvuodesta jo tutuksi tullut hyytyminen oli jälleen tosiasia.

Juoksukilometrejä tuli yhteensä 3133 km, joka on 1678 km edellisvuotta vähemmän. Ihmisen mieli on kummallinen, aina pitäisi parantaa ennätyksiä tai pystyä vähintään edellisvuoden tuloksiin. Ikää tulee kuitenkin lisää ja kun vielä kilometrimäärät vähenee, on selvää että tulokset huononee. Tätä silmällä pitäen juoksuvuosi 2011 oli lopulta osaltani ihan kohtuullinen.

Mitä sitten vuonna 2012? Uudenvuoden lupauksia en tee, mutta jos terveyttä riittää treenejä on tarkoitus jatkaa. Vajaan kolmen viikon päästä lähdetään Torren leirille ja unohdetaan työkiireet. Toukokuussa on Spiroksen 6 h ja kesäkuussa sitten Bornholm 24 h. Sen pitemmälle vuotta ei ole suunniteltu, mutta todennäköisesti muutamia maratoneja tulee myös kierrettyä.

Hyvää juoksuvuotta 2012!