Tänään oltiin Helenan kanssa lauantain yhteislenkillä suomalaisen Janin sekä espanjalaisten Vanessan ja Josen kanssa. Hölkkäilimme asunnoltamme La Matan luonnonpuistoon, jossa tapasimme heidät. Reitiksi on kuulema vakiintunut suolajärven rantaa pitkin lintutorneille ja samaa reittiä takaisin, jolloin lenkin pituudeksi tulee tasan 10 km. Jose oli vauhtipäällä, me Janin kanssa hieman rauhallisemmin ja naiset hyvänä kolmosena. Lintutornin kääntöpaikalla kantaamme liimaantui naishenkilö ja hän olikin sitten koko paluumatkan seurassamme. Viimeiset kaksi kilometriä tultiin - ainakin oman vauhtireservini mukaan - lujaa, mutta rouva ei vaan suostunut antamaan periksi. Puuskutus vähän lisääntyi, mutta vaivattomasti hän pysyi vauhdissa mukana. Lopettuamme juoksun, juttua tuli niin paljon ja nopeasti, että puoliakaan en ymmärtänyt. Kansallisuuskin jäi epäselväksi, mutta myöhäissyntyinen kuntoilija hänkin oli ja vasta 65 vuotias! Toivottavasti hänestä saadaan kiriapua taas ensi lauantain yhteislenkille.

Eilen käytiin Retun ja Mikon kanssa jalkapelissä Capo Roigissa. Reissu täytti pitkän lenkin kriteerit ja muuten meni kaikki hyvin, me Mikon kanssa ei vaan tahdota pysyä Retun kyydissä. Lenkin jatkuessa vauhti alkaa kiihtyä kuulema siitä syystä että pääsee nopeammin pois. Me ei semmoista ymmärretä, eihän täällä mikään kiire pitäisi olla.

Kukahan täällä tahdin määrää?

Lohikäärmekin oli rantautunut

Ei vaan meinaa perässä pysyä

Juoksukilometrit tähän saakka. Huomenna vuorossa kotirataultra.