Kolme viikkoa on mennyt taas uskomattoman nopeasti. Kaikki muu on mennyt mukavasti, mutta Helenan jalkavamma ei kuulunut alkuperäissuunnitelmiin. Vaikka mihinkään tarkempiin tutkimuksiin ei täällä ole lähdettykään, rasitusmurtuma lienee oikea diagnoosi ja asia varmistetaan heti Suomeen palattuamme. Pientä matalapainetta vamma on kuitenkin ajoittain aiheuttanut ja tiedän että yhtään ei oloa helpota vaikka kuinka monta kertaa vakuutetaan että kaikille näitä vammoja vuorollaan tulee.
Oma terveystilanteeni on pieniä asiaankuuluvia kolotuksia lukuun ottamatta ollut hyvä. Treenipäiviä on tähän mennessä ollut 17, joista on kertynyt yhteensä 511 km.
Tänään kierrettiin pieni suolajärvi. Päivä oli kesäinen ja Olli tapasikin meidät kierroksen loppuvaiheilla jäätelötauolta. Siitä saateltiin Miklos kotiin ja Ollin kanssa jatkettiin vielä reipas loppuhuipennus. Kotiin palattuani oma mittarini näytti 35 km ja se tuntui olevan vähintään riittävästi tälle päivälle.
La Matan luonnonpuisto on osittain kuin Bornholmin 24 h pyökkimetsäreitti
Suolajärvi oli tänään täysin tyyni
Tämän päivän nimipäiväsankari vasemmalla
Luonnonpuistoa lintutornista kuvattuna
Paparazzi tapasi pyörilijän keskellä rantapusikkoa
Pientä jäykkyyttä alkaa olla havaittavissa. Vaan ehkäpä onkin liian lyhyet kädet.
Eilen oltiin Ollin, Uunon ja Alpon kanssa urheilukentällä ratatreeneissä. Oma tahmea kolmetonniseni (13:03) jäi muhimaan päässäni ja jalostuikin muutaman tunnin päästä – ensi viikolla järjestetään Cooperin testi. Kuningasideani kuultuaan kavereittemme ensireaktiot olivat ”odotetut”. Ilmoille kajahdelluista riemunkiljahduksista ei ollut tulla loppua.
Seuraava postaus sitten Orihuelan puolikkaan jälkeen.
