Leinosen Sepon 60-v juhlajuoksuun Lohjan urheilukentälle kokoontui lauantaina suurin osa suomalaisista ultrajuoksun harrastajista. Myös Kreikasta, Japanista ja Virosta oli saapunut Sepon juoksuystäviä paikalle. Seppoa onniteltiin ja lahjottiin kovasti. Kuopiolaisten tuliaisena hänelle luovutettiin kalakukko. Asiaan kuuluva onnittelulaulukin laulettiin ennen starttia. Sää ei ollut aivan optimaalinen, mutta ei kuitenkaan niin paha mitä sääennusteet paria päivää aikaisemmin lupailivat. Oma juoksuni jäi huoltajan rooliin ja tietenkin se harmitti kovasti. Juuri tässä tapahtumassa olisin halunnut juosta, mutta ei mahda mitään, itsepä olen tilanteeni aiheuttanut. Tunnelma huoltopuolellakin oli kuitenkin ultraleppoisa, joten päivästä tuli ihan mukava ilman juoksuaskeltakaan.

Veikkailin ennen juoksua että Hyppölän Teron viime keväänä Kuopiossa juostua Suomen ennätystä 81,229 km ei rikota, mutta olin kuitenkin väärässä. FMR:n Jyrki Kukko intoutui hurjaan vauhtiin ja kuuden tunnin juoksun jälkeen uusiksi SE-lukemiksi kirjattiin 81,925 km. Myös naisten SE päivitettiin uusiksi Tarja Antellin toimesta. Lisäksi monet juoksivat omia ennätyksiään, mm. kuopiolainen ultrapariskunta. Ystävyysultran tulokset.

Legendaa onniteltiin kalakukko tuliaisena (kuva Ritva Manninen)


Päivänsankari lähdössä piikkipaikalla (kuva Ritva Manninen)


Paljon Spartathlon kokemusta. Vasemmalta Ari Päivinen, Seppo Leinonen, Ari Mustala ja Marios Fournaris
 

 

Naisten kolmonen Tuula Ahlholm. Voittaja Tarja Antell ja kakkonen Teija Honkonen eivät ehtineet palkintopallille.


Miesten kolmonen Juha Hietanen, SE-mies Jyrki Kukko ja kakkonen Tapio Talvitie (kuva Ritva Manninen)

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Bornholm DNS

Keskiviikkona putkahti sähköpostiini viesti Cimber Sterlingin konkurssista. Bornholmin reissumme viimeinen väli Kööpenhamina- Bornholm oli tarkoitus lentää Cimberillä, mutta koska tämä peruttiin, SAS tarjosi koko buukkauksesta Kuopiosta lähtien rahoja takaisin. Kun juoksuun osallistuminen ehdittiin määräajassa perua ja vielä majoituksestakin luvattiin rahat takaisin, asia oli selvä, Bornholmiin ei lähdetä ollenkaan. Kerrankin lentoyhtiön konkurssi sattui sopivaan saumaan. Nyt vaan parannellaan paikat kuntoon ja mietitään mahdollisia tulevia kisoja uudella innolla. Täältä tullaan vielä…