Poikani Jarkko syntyi 28.3.1985 vajaa kaksikiloisena keskosena ja joutui keräämään voimia Kysin keskoskaapissa reilun kuuden viikon ajan. Hyvät eväät sieltä löytyikin, sillä jo pienenä hänen positiivinen elämänhalunsa ja toisten ihmisten huomioonottaminen oli havaittavissa. Keskosuudesta johtuva kömpelyys ei menoa haitannut ja koulun käyntikin sujui helposti. Polvenkorkuisena haaveiltu sähkömiehen ammatti vaihtui rippikoulun jälkeen ajatukseen teologian opinnoista. Pappisura kuitenkin jäi toiseksi, kun Kuopion Musiikkilukio tuntui houkuttelevammalta. Ja kaikkien yllätykseksi vieläpä tanssilinja.
Lukion aikana kömpelyys vaihtui notkeuteen ja syntyi valtava palo tanssiin. Lakkiaistilaisuudessa vuoden ylioppilaaksi valinta sekä kämppäkaverin kanssa pidetty riemukas ylioppilaan puhe sai vanhempien silmät kostumaan. Tanssioppeja syvennettiin vuoden ajan Karjaan kansanopistossa, jonka jälkeen miehen tie jatkui Lontooseen Laban-yliopistoon, josta kolmen vuoden opiskelun jälkeen tuliaisena oli tanssitaiteen kandidaatin tutkinto.
Jarkko on aina oppinut tulemaan vähällä toimeen ja varsinkin Lontoon aika oli yliopistomaksujen ohella tiukkaa aikaa. Sosiaalisuus toi helpotusta siihenkin ja kimppa-asuminen monikansallisten ystävien kanssa varsin vaatimattomissa asunnoissa oli arkipäivää. Mitenkään kovin kauhistuttavana ei pidetty edes sitä, jos jonain aamuna keittiön alakaapista kurkisti rotta. Kolmen vuoden aikana asunnot vaihtuivat useasti ja myös asuntoveneet Thames- joessa tulivat tutuiksi.
Lontoo alkoi tuntua jo kodilta, mutta kandin papereiden kanssa oli kuitenkin palattava Suomeen hoitamaan kansalaisvelvoitteensa. Siviilipalvelus oli selviö ja paikka järjestyikin mukavasti Helsingin Q-teatterista. Seuraavaa siirtoa mies punnitsi tarkkaan ja valinta kohdistui Teatterikorkeakoulun koreografin opintosuuntaan. Tiukkojen pääsykokeiden kautta sisään mentiin ensi yrittämällä ja tanssitaiteen maisteriopinnot pääsivät alkamaan. Kolmen vuoden aikana produktioita tehtiin ympäri Eurooppaa, suhteita luotiin ja ystäväpiiri laajeni entisestään.
Opiskelu Teatterikorkeakoulussa huipentui perjantaiseen maistereiden valmistumisjuhlaan. Rehtori käsitteli puheessaan maistereiden rohkeutta lähteä alalle, jossa leipä on pieninä palasina ympäri maailmaa ja tuskin monellakaan valmistuneista on tietoa pitempiaikaisista työsuhteista. Puheensa päätteeksi rehtori vapautui tanssiin ja muutenkin tilaisuus poikkesi normaalikaavaan totutuista valmistujaisista. Se oli koskettava, mutta samalla myös hauska. Monia televisiosta, elokuvista ja musiikista tuttuja kasvoja tilaisuudessa näkyi. Maisterin paperit käteensä saivat mm. Riku ”Munamies” Nieminen sekä Olavi ”On niin helppoo olla onnellinen” Uusivirta. Konkarinäyttelijät, Teatterikorkeakoulun opettajat Kati Outinen ja Vesa Vierikko toimivat rehtorin apuna tutkintotodistusten jaossa. Jarkolle todistuksen kanssa luovutettiin myös 1000 € keskosstipendi ja luulimmekin että hänen alkuelämänsä hankaluudet olivat hellyttäneet myös oppilaitoksen. Stipendin myöhempi tarkastelu kuitenkin osoitti että kyseessä oli Keskon myöntämä Kesko stipendi. Virallisen osuuden jälkeen isä esiteltiin ohjaavalle professorille ja hänen suitsutuksensa pojan erinomaisuudesta sai silmät jälleen kostumaan.
Tämä kirjoitus on juoksuaiheisessa blogissa poikkeuksellinen. Tätä ei ole kirjoitettu kehumistarkoituksessa, mutta näen kuitenkin päähenkilön tämän kirjoituksen ansaitsevan. Jarkko on loistava esimerkki siitä, miten pienikin voi ponnistaa pitkälle ja olen hänestä todella ylpeä. Hänen positiivisuutensa elämän vaikeinakin hetkinä - joita niitäkin matkan varrelle väistämättä sattuu – on kadehdittava piirre ihmisessä. Mielenkiintoista on seurata minne miehen tie seuraavaksi vie…
Tanssitaiteen maisteri ja ylpeä isä
Muutama sana myös juoksusta tai oikeastaan juoksemattomuudesta. Kylki ei ole edelleenkään täysin parantunut ja todennäköisesti juoksutauko jatkuu vielä muutaman viikon. Työkiireiden ja kodin laiton kanssa aika on tosin mennyt mukavasti ilman juoksuakin. Täydellisen veltostumisen ehkäisemiseksi tahdin on kuitenkin nyt muututtava ja jotain korvaavaa tässä on keksittävä. Huomenillalla voisi aloittaa vaikka Puijon rappusista. Jos ja kun muutaman viikon päästä pääsen terveenä lenkille, osaan sitä varmasti arvostaa entistä enemmän.
