Ensimmäinen ja samalla toiseksi viimeinen lomaviikko vietettiin Rukan maisemissa. Tarkoitus oli tehdä jonkinlainen määräviikko ja siinä kohtuullisesti onnistuinkin. Huoltajan juoksuhaluja hillitsemään oli mukaan varattu maastopyörä. Onnistuneen satasen jälkeen Helenan juoksu ei ole oikein kulkenut ja näyttää siltä että MM-maratonille valmistautuminen alkoi liian aikaisin kesken satasen palautumisen. Otan tästä osan omaan piikkiin, koska itse koin saman kulkemattomuuden kaksi vuotta sitten ensimmäisen sataseni jälkeen, mutta en kuitenkaan osannut siitä tarpeeksi varoitella. Tosin hankala tuota naista on lenkiltä poissa pitää, kun ei oikein voi köysiinkään laittaa.

Viikko eteni näin:

Lauantaina ajeltiin Rukalle SV:n Saarua-ahon lomamajalle. Juoksua ei ohjelmassa ollut, ainoastaan hyvää ruokaa ja juomaa.

1248074657_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ajomatkan varrella Hiljainen kansa

Sunnuntaina sitten aloitettiin hitaalla yhteislenkillä Rukajärven maisemissa. Matkaa kertyi 26 km, jonka päälle -pienen energiatankkauksen jälkeen- juoksin vielä yksin 15 km hivenen reippaammalla vauhdilla. Maanantaina oli vuorossa 32 km kierros Virkkulan kylän kautta Rukalle. Päivä oli varsin kuuma ja huoltaja pyörineen oli tarpeen.

1248100646_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huoltajan työkalut 

Sateinen tiistai oli mäkitreenipäivä. Mäkeä ei ollut vaikea etsiä ja Rukan rinteet koluttiinkin varsin tarkkaan. Takareisi hivenen muistutteli olemassa olostaan ja päätinkin jatkossa siirtyä tasaisempiin maastoihin. Eli keskiviikkona olikin sitten taas 30 km maantietä ja viikon kilometrit alkoivat jo tuntua jäsenissä.

1248074737_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lehmävaara

Torstaiaamuna ajeltiin Juumaan ja käveltiin 12 km Pieni Karhunkierros. Koko karhun olen kävellyt viisi vuotta sitten, mutta kyllä komeimmat maisemat löytyvät tämän pienen kierroksen varrelta.

1248100667_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1248100723_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1248074673_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saaruaan palattuamme juoksin vielä kympin saunalenkin ja nyt juoksu kulki taas ihan mukavasti. Illalla sitten tuli ruokailtua pitemmän kaavan mukaan, joten perjantaina ei kyennyt kuin mielenterveyslenkille Rukan ympäri. Samalla alkoi siintää ajatus, että missähän päin Suomea juostaan viikonloppuna maratonia. Vaihtoehdoiksi löytyi Kalajoki ja Lieksa. Koska Kalajoella olisi ollut vain puolikas, Lieksa oli helppo valinta eikä tekisi suurtakaan koukkausta kotimatkaan. Illalla vielä silmäillessäni blogiguru Uunon sivuja, ilokseni huomasin että myös hän oli tulossa Lieksaan juoksemaan. Uunoa en ollut koskaan tavannut, mutta tuntui että tunnen hänet jo varsin hyvin, niin paljon olen hänen mainioita juttujaan lueskellut.

Lauantaina ajeltiin Sotkamoon ja sieltä seuraavana aamuna kisapaikalle Lieksaan. Ilmoittautumisen jälkeen aloin tiirailla että missähän se Uuno on. Tunnistin hänet helposti, niin uunon näköinen Uuno oli. Juttua riittikin sitten mukavasti, jopa niin että tuli pienoinen kiire vaihtaa juoksuvermeet päälle.

1248074701_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Uuno ja Örkki

Juoksusää oli aurinkoinen, mutta ei kovin kuuma. Suunnitelmissa oli juosta 5:30 kilometrivauhtia ja ehkä loppua kohti kiihdyttäen. Ensimmäiselle puolikkaalle sattui hyvää juoksuseuraa, joten tuli juostua hivenen suunniteltua kovemmin (1:51:45). Siinä mielessä suunnitelma kuitenkin piti, että toisen puolikaan pystyin tulemaan lähes kolme minuuttia nopeammin (1:48:49). Loppuajalla 3:40:34 heltisi M50-sarjan neljäs sija. Nämä ei niin tosissaan juostut maratonit ovat kyllä mukavia, kun voimia jää hivenen varastoonkin. Tosin täytyy myöntää että ei näillä nylkkytreeneillä kunnolliseen maratontulokseen olisi mahdollisuuttakaan.

Vajaa kaksi viikkoa Kaustiseen. Kunnosta tai tavoitteesta en uskalla sanoa yhtään mitään. Ainakaan minkäänlaista kisajännitystä ei vielä ole. Viimeisten neljän viikon saldo on 478 km ja nyt ohjelmassa on lihashuoltoa sekä kevyttä treenausta. Tämä blogi päivittyy seuraavan kerran vasta Kaustisen kisan jälkeen, mutta kannattaa lukea Uunon blogia. Uunolla juttua piisaa!