Eilen tuli pitkästä aikaa tehtyä hieman pitempi harjoitus. RRR:n yhteistreeneissä juoksin 150 kierrosta Kuopio-hallin 337 metrin radalla, joten pituutta lenkille tuli 50,550 km. Suunniteltu kuuden minuutin kilometrivauhti piti hyvin, lopun pientä kiristämistä lukuun ottamatta. Muut tämän vuoden treenit ovat olleet enemmän vauhtipitoisia ja ne kaikki olen tehnyt juoksumatolla. Tuntuu hyvältä kun on saanut taas hieman juonesta kiinni ja tästä on hyvä jatkaa kohti Espanjan puolikkaita. Neljän viikon reissuun mahtuukin peräti kolme puolimaratonia kun helmikuun ensimmäiselle sunnuntaille löytyi vielä Mazarron puolikas. Viikon välein juostavissa kisoissa ei tietysti ole mitään järkeä, mutta siinähän se hauskuus piileekin. Perjantaina lähdetään ja toivottavasti laihat pojat ovat Alicanten kentällä vastassa. Seuraava blogipostaus tuleekin sitten Santa Polan puolikkaan jälkeen. 

50,550 km takana